UNELMANA OMA RAVINTOLA

Tiukaksi moititut lupakäytännöt saavat tulevilta ravintola-alan yrittäjiltä ymmärrystä. Lupaprosessin läpikäyminen vaatii harkintaa ja ennakkosuunnittelua, mistä on hyötyä myös tulevalle yritykselle.

Jesse Teerenmaalla ja Atte Puolakalla on yhteinen tavoite, oma ravintola Helsingissä.

– Olimme jotain 14- tai 15-vuotiaita, kun keksimme idean, Puolakka muistelee.

Idea ei unohtunut, vaikka ikää tuli lisää. Nyt molempien opinnot ovat Lahden ammattikorkeakoulussa loppusuoralla. Atte Puolakka valmistuu restonomiksi tänä keväänä ja Jesse Teerenmaa vuoden kuluttua. Lopputyönä on oman ravintolan liiketoimintasuunnitelma.

– 60-80 paikkaa, baari ja pieni avokeittiö, Puolakka kertoo.

Koska yritys on vasta suunnitteilla, ei kaksikko halua paljastaa aivan kaikkea. Ravintolan teema kuitenkin on sellainen, ettei vastaavaa pääkaupungista vielä löydy. Teema on myös kokonaisuuden kannalta merkittävä.

– Olemme molemmat hyvin sosiaalisia. Haluamme panostaa erityisesti asiakaspalveluun, sillä meille on tärkeää saada ihmiset viihtymään, Teerenmaa kertoo.

Luvat lisäävät harkintaa

Syksyllä voimaan astuva elintarvikelain uudistus ei ole vaikuttanut miesten suunnitelmiin. Ravintolan perustamisessa riittää työtä joka tapauksessa, helpottui joku osa-alue tai ei.

– Tärkeintä on löytää hyvä paikka. Sitten on vielä muun muassa luvat, välineet, välittäjät ja mainonta, Puolakka luettelee.

Lupien saaminen ei miesten mielestä ole liian vaikeaa. Huolellinen ennakkosuunnittelu auttaa yrityksen parempaan alkuun, kuin jos yritys olisi pelkästä päähänpistosta nopeaan tahtiin perustettu.

Työmäärää on koetettu jakaa kahtia molempien omien vahvuuksien mukaan. Puolakka käy läpi lukuja, Teerenmaa valmistelee markkinointia.

– Ihan hyvä, että asiat täytyy miettiä tarkkaan, se auttaa kokonaiskuvan hahmottamisessa, Puolakka kertoo.

Teerenmaa on seurannut yrityksen perustamista ja yrittäjän työtä läheltä, työn ja perheen kautta. Hänkään ei näe nykyisiä lupavaatimuksia lannistavina.

Tavoitteena tyytyväiset työntekijät

Puolakka ja Teerenmaa puhuvat tulevasta yrityksestään ensimmäisenä ravintolana. Mikäli kaikki sujuu hyvin, on yritystä tarkoitus jossain vaiheessa laajentaa. Asiakaspalvelulähtöisyyden on määrä näkyä myös tyytyväisinä työntekijöinä, ja miehet toivovatkin mahdollisuutta palkata hyviä tyyppejä töihin.

Kun sopivat luottohenkilöt ovat löytyneet, on helpompi keskittyä uuden konseptin kehittämiseen.

– Kaikkia ideoita ei voi laittaa samaan paikkaan, joten jossain vaiheessa olisi mukava suunnitella seuraavaa, Puolakka kertoo.

– Ja 20 vuoden päästä meillä saattaa olla useampikin ravintola, Teerenmaa jatkaa.

Puolakka ja Teerenmaa ovat paitsi opiskelleet, myös työskennelleet yhdessä. Yhteinen näkemys on vuosien myötä tiivistynyt. Vieraalla työskennellessä on syntynyt monta kehitysideaa, ja samalla päättäväisyys oman yrityksen perustamisesta on vahvistunut.

– Omassa ravintolassa voi tuoda oman tyylin esiin, sillä ideoita voi toteuttaa helpommin, kun on itse yrittäjänä. Ja jos haluaa työstään kannattavaa, täytyy olla oma paikka, Puolakka perustelee.

Anne-Pauliina Rytkönen

Advertisements

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: